Joskus kymmenisen vuotta sitten yhtäkkiä iski himo neuloa sukkia. Opettelin sitkeästi Youtube-videoiden avulla ja neuloin lopulta sukkia reilusti yli oman tarpeen, lahjoitin joillekin, kenelle kehtasin, ja vein loput SPR:lle. Yritin kyllä neuloa jotain muutakin kuin perussukkia, mutta siitä ei vain tullut ainakaan vielä mitään. Pitäisi mennä johonkin neulontakurssille, jossa saisi apua neulontaohjeiden lukemiseen ja ongelmien selättämiseen.
Aina välillä palautuu (syksyllä/talvella) palaa se pakottava into neuloa villasukkia. Jotkut puhuvat ”neuloosista”. No minulla se kohdistuu vain villasukkiin. Mistähän sekin kumpuaa? onko se jotain suomalaista x-sukupolveen päättyvää geeniperimää? Vai palelevaiset varpaat, huono verenkierto, kylmät lattiat, pakko tehdä käsillä jotain, yritys pitää näpit irti älylaitteesta, tarve tehdä edes jotain konkreettista ja hyödyllistä, vai mikä ihme?
Mitään muutahan en sitten muuten osaa enkä onnistu saamaan aikaan kuin ihan perusvillasukat, ja nekin vain, jos koko combo on kohdillaan! Jos kokeilen esimerkiksi jotain erimerkkistä lankaa, ei tule yhtään mitään! Yritykset neuloa jotain muuta kuin sukkaa eivät myöskään tuota muuta kuin lankasotkua.
Saan tehtyä kelpo sukat valmiiksi asti vain 7-veljestä langasta, joka on neulojamestareiden mielestä kai ihan kelvotonta kuraa. Minusta sen tietynlainen karheus ja tiiviys on hyvä, koska se ei ”hajoa” niin helposti kuin pehmeä lanka ja jotenkin saan sen kanssa aikaan sopivan tiheyden ja tasaisuuden. Pehmoisen langan läpi puikko sujahtaa liian helposti. Se on kai tällaisen satunnaisen harrastelijan ongelma, että onnistuu aikaansaamaan langan kanssa kaikenlaista ”häröä” hyvin helposti.
Lankoja ei kokemukseni mukaan kannata ostella paljon varastoon. Neuloosioireet voivat kadota yhtä nopeasti kuin ne tulivatkin, ja seuraavan kerran ilmaantua vaikka vasta vuosien päästä.
Langan värillä on myös suuri merkitys. Mieluiten käytän lankaa, jossa väri vaihtuu usein, jolloin pieni epätasaisuus tiheydessä ei niin näy ja neulominen on muutenkin mielekkäämpää visuaaliselle silmälle ja kohtalaisen helposti kyllästyvälle neulojalle, jonka inspiraatio ei pysy välttämättä yllä kovin pitkiä aikoja.
Langan väritys on tietenkin oltava mielellään sillä hetkellä itseä miellyttävää värimaailmaa. En ehkä jaksaisi neuloa sukkaparia pelkästään vaikka harmaasta tai valkoisesta langasta, tai ainakin se olisi todella puuduttavaa. Mustan langan kanssa taas on vaikeuksia nähdä silmukat kunnolla. Mestarineuloja osaa neuloa kaiketi vaikka silmät kiinni.
Puikot on oltava lyhyet (15cm) ja mielellään jotain muuta kuin metallia (metalliset liukuu liian helposti pois puikoista), eli mieluiten jotain bambua tai koivua, sellainen kulmikas puikko on myös kiva. Nyt löytyi myös uudenlaiset koivupuiset, kulmikkaat puikot, joissa on pienet pyöristetyt päät. Ne ovat tähän mennessä täydellisimmät!
Ohjeet täytyy joka kerta tarkistaa jostain, esim. youtuben videoista seuraamalla, kun en muista kunnolla ohjeita, enkä osaa lukea mitään neuleohjemerkkejä. Aina on kerrattava, miten päin se lanka nostetaan puikolle kantalapun päissä nurjalla/oikealla puolella ym. ja miten menee kavennukset ym. Sentään tavallinen ketjusilmukka, oikein tai nurin onnistuu ajattelematta.
Jos kantapäässä pääsee silmukka purkautumaan, täytyy aloittaa koko kantapää alusta. Tässä piilee syy, miksi en kudo mitään erikoiskuvioita; en osaa korjata, jos silmukoita karkaa purkautumaan asti jossain muussa kuin tavallisessa ketjusilmukassa. Kantapää on aavistuksen hankala muutenkin, mutta youtuben ohjeen mukana se onnistuu,.
Kaiken lisäksi tapanani on tehdä kahta sukkaa samaan aikaan, vuorotellen; ensin molempiin varret, sitten molempiin kantapäät jne… Nimittäin, jos teen yhden sukan valmiiksi kokonaan ennen toisen aloittamista, on vaara, että en saa aloitetuksi toista sukkaa koskaan, tai että toisesta sukasta tulee jotenkin erilainen, kun en muista miten tein kavennukset tms. Turha kuvitella, että muistaisin tehdä koko ajan muistiinpanoja keskittyessäni neulomiseen!
Peruskouluaikana vaivoin neuloin tasan yhdet sukat ja kynsikkäät, ja nekin sain tehtyä vain äitini ja ystäväni suurella avustuksella. Ylipäänsä kaikki ”tyttöjen” käsityöt olivat minulle aika hankalia ja epämieluisia, enkä sitten oikein onnistunut missään kunnolla. Valmiit käsityöt piti silloin ripustaa neuloilla (nimilapun kera) käsityöluokan takaseinälle viikoksi muiden nähtäväksi, ja minua aina hävetti ja vähän kadehdin aina niin taitavaa ystävääni.
Kerran päästiin kokeilemaan ”poikien” käsitöitä ja tein ihan innoissani nukketaloon huonekaluja. Silloin ei edes juolahtanut mieleen, että olisi voinut vaihtaa puukässyihin. Se olisi kyllä vaatinut melkoista rohkeutta, koska sellainen olisi ollut ihan ennenkuulumatonta. Niin pojat kuin tytötkin olisivat varmasti kiusanneet surutta. ”Friikit” jätettiin helposti ulkopuolelle, joten ei kannattanut erottua massasta ainakaan alaluokilla.
Vuosikymmeniin en neulonut/ommellut yhtään mitään. Äitini sai ommella verhonkäänteet ja lyhentää housunlahkeet vielä pitkään. Jossain vaiheessa ei sitten enää kehdannut ja täytyi muistutella mieleen, miten ompelukoneeseen laitetaan langat, lainata jonkun kone ja yrittää selviytyä, tai sitten olla ostamatta mitään, mikä vaatii lyhentämistä. Onneksi on olemassa valmisverhoja ja hyvin palvelevia kangaskauppoja kuten verhokauppa Kalevassa Tampereella.