Äkkiseltään voisi luulla, että esimerkiksi alkuperäiskansojen mestareiden käsityöt ovat aivan virheettömiä, mutta yllättäen näin ei olekaan. Huichol-kansan helmitöistä löytää kyllä usein jonkin hassun ja helpostikin huomattavan virheen, joka itseäni kyllä harmittaisi omaan työhön sattuessa. Onko kyse huonoista työskentelyolosuhteista, silmälasien puutteesta vai mistä?
Olin yllättynyt kuullessani, että he saattavat ihan tahallaan jättää tai tehdä töihinsä virheen! Minun on hyvin vaikeaa jättää työhöni virhettä. Tunnen epäonnistumista, jos lopputulos ei ole täydellinen, vaikka kukaan muu ei virhettä koskaan huomaisi. Nappionnistumisesta ei saa papukaijamerkkejä tai tai selkään taputtelua, joten pienistä ei pitäisi harmistua. Miksi se on niin vaikeaa?
Pitää muistaa, että virheitä tekemällä oppii, ja että monet tieteen sattumalta tehdyt keksinnöt (Penisilliini, röntgensäteet tai mikroaaltouuni) osoittavat, että virheet eivät ole epäonnistumisia, vaan niitä tarvittiin. Aiemmin hallitsi jäykkä ja mekaaninen ajattelu, jossa vain ennalta asetettujen oletusten vahvistamista pidettiin onnistumisena. Miten minä voin muuttaa ajatteluani?
Virheen jättäminen tai lisääminen käsityöhön, kutsutaan usein käsitteellä tahallinen epätäydellisyys (deliberate imperfection tai intentional flaw).
”Amerikan alkuperäiskansojen helmikäsitöissä on hyvin tunnettu perinne jättää työhön tietoisesti yksi vääränvärinen tai väärään paikkaan sijoitettu helmi.”
- Nimi: Tätä kutsutaan nimellä spirit bead (henkihelmi). Henkihelmi. ”päästää käsityöläisen hengen vapaaksi” teoksesta, jotta se ei vangitse tekijänsä sielua.
- Tarkoitus: Sen taustalla on nöyryys Luojan tai jumalten edessä. Uskomuksen mukaan ihminen ei voi eikä saa luoda mitään täydellistä, sillä vain Luoja on täydellinen. Täydellisyyden tavoittelua pidettiin ylimielisenä.
Vastaavia ilmiötä löytyy myös muualta maailmasta:
Persianvirhe (Persian flaw) matonkudonnassa. Kudottuihin, uskomattoman yksityiskohtaisiin mattoihin jätettiin usein tietoisesti pieni lanka- tai värivirhe. Syy: Islamilaisen filosofian mukaan vain Allah (Jumala) on täydellinen, ja virheettömän esineen valmistaminen olisi Jumalan uhmaamista tai itsensä nostamista Hänen tasolleen.
Amish-tilkkutäkit: ”Humility blocks” (Nöyryyspalat)
Yhdysvalloissa amish-yhteisöjen perinteisissä käsintehdyissä tilkkutäkeissä (quilts) esiintyy usein vastaava ilmiö. Tilkkutäkin muuten symmetriseen kuvioon saatetaan ommella yksi selkeästi vääränvärinen tai -muotoinen kangaspala.
Irlantilainen kansanperinne ja haltijat. Irlantilaisessa neulonta- ja virkkausperinteessä virheellä on puolestaan suojeleva ja käytännöllisempi merkitys. Tarinoiden mukaan täydellinen käsityö herättäisi kateellisten ja turhamaisten haltijoiden (faeries) huomion. Haltijat saattaisivat viedä täydellisen esineen – tai jopa sen tekijän – mukanaan. Pieni virhe pitää pahat henget ja haltijat loitolla.
Perinteinen vs. uusi tapa suhtautua virheisiin
- Pelko ja peittely: Ennen virheitä pidettiin merkkinä epäonnistumisesta, mikä johti häpeään ja virheiden salailuun.
- Lempeys ja oppiminen: Nykyään virheet nähdään luonnollisena osana kehitystä ja oppimista, kun niihin suhtaudutaan lempeästi.
Menneisyyden salailukulttuuri ja ankara ilmapiiri muovaavat lapsesta jatkuvasti varuillaan olevan suorittajan. Kun perheessä ja suvussa vaietaan vaikeista asioista, lapsen virheisiin tai pahaan mieleen reagoidaan surulla tai paheksunnalla ja koulussa palkitaan vain täydellisyys, lapsi oppii varomaan virheitä ja ylisuorittamaan. Tämä johtaa usein kiltin tytön syndroomaan, joka on opittu käyttäytymismalli muiden miellyttämiseksi. ”voimakas tarve miellyttää ja välttää konflikteja, vaikeus asettaa rajoja tai sanoa ei, täydellisyyden tavoittelu sekä omien negatiivisten tunteiden tukahduttaminen. Malli kumpuaa usein kasvatuksesta, tottelevaisuutta ihannoivasta kulttuurista ja siitä, että yhteiskunta palkitsee tehokkuudesta ja kunnollisuudesta.”
”Myönteinen ja avoin suhtautuminen virheisiin auttaa oppimaan, vähentää pelkoa ja luo psykologisesti turvallisen ilmapiirin. ”
Miksi virheestä voi olla hyötyä?
- Taloustieteilijät Israel Kirzner ja Armen Alchian pitävät virheiden tekemistä suotuisana, koska useat edistykselliset keksinnöt ovat syntyneet erehdyksen kautta keksijän tehdessä virheen aiemman toimintamallin toistamisessa.
- Tämä näkökulma oli aiemmin uusi ja yllättävä, mutta koska nykyisin tiedetään monien huomattavien keksintöjen syntyneen virheiden johdosta, sillä ei enää ole samaa huomioarvoa kuin ennen.
- Se, miten virheisiin on suhtauduttu opetuksessa ja arkipäiväisessä elämässä, on muuttunut huomattavasti ajan kuluessa.
- Vielä 50 vuotta sitten virheiden tekeminen esimerkiksi koulussa oli rangaistavaa ja merkki tyhmyydestä.
- Nykyisin virheiden on huomattu voivan olla myös vihjeitä ja apukeinoja, jotka auttavat oppimisprosessin ymmärtämisessä.
Miten voi muuttaa ajatteluaan ja löytää virheistä/sattumista hyötyä?
Miten käsitellä virheitä oikein?
- Ole myötätuntoinen itsellesi (ja muille): Virheiden hyväksyminen inhimillisenä asiana
- Analysoi, älä syytä: Tutki syitä tapahtuneen takana sen sijaan, että syyllistät itseäsi tai muita.
- Muuta toimintaa: Oikea oppiminen vaatii, että virhe johtaa konkreettisiin muutoksiin prosesseissa. Ota opiksesi, mietiskele, tutki ja hyödynnä.
Serendipiteetti = löytää asioita, joita ei ole etsimässä
Se vaatii ihmiseltä tarkkanäköisyyttä, valppautta, uteliaisuutta ja kykyä tunnistaa ympäristön poikkeavuuksia tai epäjohdonmukaisuuksia.
- Satunnaisuus, ilo, kekseliäisyys, (luonnon)lahjakkuus ja kyky.
- Yllättävien asioiden havaitsemisesta osataan tehdä oikeita johtopäätöksiä.
- “Happenstance”. (=Olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan).
- ”Chance Favors The Prepared Mind”
- ”The happy faculty or luck of finding by accidental sagacity; discovery of things unsought”.
Serendipisyys-sanan keksi vuonna 1754 englantilainen Horace Walpole, joka sai ilmiölle nimen persialaisen sadun pohjalta. Sadussa kolme prinssiä tekee matkallaan älykkäitä ja yllättäviä päätelmiä vähäisten johtolankojen avulla. Vaikka sanaan liitetään usein sattuma, varsinaisessa serendipisyydessä ei ole kyse pelkästä tuurista.
Kyse on kognitiivisesta prosessista, jossa hajanaisesta tiedosta poimitaan olennainen oivallus. Tämä odottamaton löytö voi mullistaa tutkimuksen tai toiminnan suunnan, mistä hyvänä esimerkkinä toimivat tieteelliset satunnaishavainnot.
Oleskeletko vain kaltaistesi ympäröimänä – ei ehkä kannattaisi:
Luovuus ja ongelmanratkaisu sakkaa: Parhaat ideat ja innovaatiot syntyvät erilaisten näkökulmien törmäyksestä. Samankaltaiset ihmiset päätyvät usein samoihin, tuttuihin ratkaisumalleihin.
Henkilökohtainen kasvu pysähtyy: Kasvu vaatii usein pientä epämukavuutta ja omien uskomusten kyseenalaistamista. Erilaiset ihmiset toimivat peilinä, joka auttaa tunnistamaan omia sokeita pisteitä.
Empatiakyky heikkenee: Kun et kohtaa ihmisiä erilaisista taustoista, kulttuureista tai elämäntilanteista, kykysi asettua toisen asemaan ja ymmärtää erilaisia näkökulmia heikkenee.
Meillä on taipumusta hakeutua samankaltaisten ihmisen pariin niin työelämässä, kuin vapaa-ajalla, jolloin syntyy sosiaalisia kuplia ja kaikukammioita, kertovat Jukka Huhtamäki ja Thomas Olsson, jotka tutkivat, miten voidaan luoda järjestelmiä, jotka tuovat yhteen ihmisiä, joilla on toisiaan täydentävää osaamista tai erilaisia näkökulmia. Hankkeessa tuodaan yhteen ihmisiä, joiden sosiaaliset ja kognitiiviset taustat ovat erilaiset. Kognitiiviset kyvyt vaikuttavat esimerkiksi siihen, miten ihminen ajattelee ja hahmottaa maailmaa, millaisia käsitteillä hän operoi ja miten hän ratkaisee ongelmia.
- Vain samankaltaisten ihmisten seurassa oleskelu luo helposti kuplan, joka kapeuttaa maailmankuvaa ja heikentää henkilökohtaista kasvua.
- Vaikka samanmielisten seura tuntuu turvalliselta ja mukavalta, erilaisten ihmisten kohtaaminen on välttämätöntä monipuolisen ajattelun kehittymiselle.
- Kasvu vaatii usein pientä epämukavuutta ja omien uskomusten kyseenalaistamista.
- Erilaiset ihmiset toimivat peilinä, joka auttaa tunnistamaan omia sokeita pisteitä.
- Jos ympärilläsi on vain samanmielisiä ihmisiä, omat mielipiteesi ja ennakkoluulosi vahvistuvat jatkuvasti ilman haastamista. Tätä kutsutaan sosiaalipsykologiassa kaikukammioksi.
Lue vaikeuksista voittoon -tarinoita
Alexander Fleming keksi penisilliinin täysin vahingossa. Hän oli jättänyt stafylokokkiviljelmänsä laboratorion pöydälle ja huomasi lomalta palattuaan, että tutkimusastiaan pesiytynyt homesieni (Penicillium notatum) oli pysäyttänyt bakteerien kasvun. Hän oli kyllä huomannut sattuman merkityksen bakteerien torjunnassa jo vuonna 1922, jolloin hänen silmästään pudonnut kyynel päätyi bakteeriviljelmään ja tappoi bakteereita. Fleming itse ei koskaan ansainnut keksinnöllään rahaa, mutta sai vuonna 1945 jaetun Nobelin lääketieteen palkinnon yhdessä aineen puhdistaneiden ja kehittäneiden tutkijoiden kanssa. 500 englantilaista huippulääkäriä äänesti Flemingin keksinnön vuosisadan tärkeimmäksi lääkkeeksi, sillä sen suosio ylitti kaikki erikoisalarajat ja se mullisti infektioiden hoidon.
Tove Jansson piti itseään ensisijaisesti taidemaalarina ja halusi menestyä perinteisen korkeataiteen kentällä. Sotavuosien aikana ja niiden jälkeen Jansson koki, että hänen öljymaalauksensa eivät saaneet sellaista arvostusta ja vastaanottoa kuin hän toivoi. Hän koki vakavaa riittämättömyyttä ja taloudellista ahdinkoa klassisena kuvataiteilijana. Epätoivon ja sodan ahdistuksen keskellä hän alkoi piirtää ja kirjoittaa omaksi ilokseen jotain täysin muuta: tarinoita pienistä rannikon otuksista. Hän oppi, että luovuutta ei voi kahlita vain yhteen ”hyväksyttyyn” muotoon (kuten vakavaan maalaustaiteeseen). Kun hän uskalsi päästää irti perinteisen taidemaailman odotuksista, syntyivät Muumit. Sarjakuvat ja kirjat toivat hänelle lopulta vapauden ja maailmanmaineen – ja nykyään myös hänen varhaisia maalauksiaan arvostetaan korkealle.
Ennen kuin Harry Potter -kirjoista tuli maailmanlaajuinen ilmiö, J.K. Rowling oli yksinhuoltajaäiti, joka eli sosiaalitukien varassa ja kärsi vakavasta masennuksesta. Hän piti itseään täydellisenä epäonnistujana. Hänen ensimmäinen käsikirjoituksensa hylättiin 12 eri kustantamon toimesta peräjälkeen. Rowling on myöhemmin sanonut, että pohjakosketus vapautti hänet. Koska hänen suurin pelkonsa oli jo toteutunut, hänellä ei ollut enää mitään menetettävää. Hän oppi sietämään torjuntaa ja ymmärsi, että epäonnistuminen riisui pois kaiken epäolennaisen, mikä antoi hänelle mahdollisuuden keskittyä vain kirjoittamiseen.
Vuonna 1985 Steve Jobs koki julkisen nöyryytyksen, kun hänet erotettiin Applelta – yrityksestä, jonka hän oli itse perustanut. Jobs menetti elämäntyönsä hallinnan sisäisten valtapelien vuoksi, koska hänen johtamistyyliään pidettiin tuolloin liian vaikeana ja tuotteiden hinnoittelua virheellisenä. Jobs kuvaili potkujaan myöhemmin parhaaksi asiaksi, mitä hänelle oli koskaan tapahtunut. Menestyksen taakka vaihtui aloittelijan keveyteen ja luovuuteen. Hän perusti NeXT- ja Pixar-yhtiöt, kehitti uutta teknologiaa ja oppi ymmärtämään tietokonebisnestä syvällisemmin. Kun Apple osti NeXT:in vuonna 1997, Jobs palasi kypsempänä johtajana ja pelasti konkurssikypsän yhtiön tehden siitä maailman arvokkaimman brändin.
Thomas Edison on yksi historian tuotteliaimmista keksijöistä, mutta hänen matkansa toimivan hehkulampun kehittämiseksi oli täynnä jatkuvia pettymyksiä. Edison teki arvioiden mukaan tuhansia epäonnistuneita prototyyppejä ennen kuin löysi oikean materiaalin hehkulangaksi. Edison muutti tavan suhtautua virheisiin. Hänen kuuluisa ajatuksensa kuului: ”En ole epäonnistunut. Olen vain löytänyt 10 000 tapaa, jotka eivät toimi.” Hän oppi näkemään jokaisen epäonnistuneen kokeilun tiedon murusena, joka karsi vääriä vaihtoehtoja pois ja vei häntä askeleen lähemmäs ratkaisua.
Uran alkupuolella 1920- ja 1930-luvuilla Alvar Aalto osallistui lukuisiin suuriin arkkitehtuurikilpailuihin (kuten Helsingin päärautatieaseman laajennus tai suuret monumentit), joissa hänen radikaalit, funktionaalisuutta hakevat työnsä hylättiin tai jätettiin kokonaan palkitsematta. Perinteiset piirit pitivät hänen tyyliään liian outona. Aalto oppi kilpailuhylkäyksistä sen, että pelkkä rakennusten ulkokuoren suunnittelu ei riitä, vaan hänen täytyy hallita koko kokonaisuutta – ihmisen kokemusta tilassa. Koska isot rakennustilaukset menivät aluksi sivu suun, hän alkoi keskittyä huonekalujen ja pienesineiden (kuten kuuluisa Aalto-maljakko) muotoiluun. Tämä epäonnistumisten pakottama suunnanmuutos synnytti lopulta Artekin ja teki hänestä kokonaisvaltaisen muotoilun edelläkävijän.
Hondan perustaja Soichiro Honda aloitti uransa insinöörinä, joka yritti myydä männänrenkaita Toyotalle. Toyota hylkäsi hänen tuotteensa huonon laadun vuoksi. Kun hän myöhemmin sai tuotteen kuntoon, hänen tehtaansa pommitettiin toisessa maailmansodassa ja lopulta maanjäristys tuhosi sen kokonaan. Honda ei luovuttanut, vaan oppi sopeutumaan resursseihin, joita hänellä kulloinkin oli. Hän keräsi sodan jälkeisiä ylijäämämoottoreita ja asensi niitä polkupyöriin, mistä syntyi ensimmäinen Honda-moottoripyörä. Hän sanoi myöhemmin: ”Menestys edustaa yhtä prosenttia työstäsi, joka on seurausta 99 prosentista siitä, mitä kutsutaan epäonnistumiseksi.”
Vincent Van Gogh yritti toimia taidekauppiaana (sai potkut), opettajana (epäonnistui) ja saarnaajana (erotettiin). Kun hän vihdoin aloitti maalaamisen, hän myi elinaikanaan tiettävästi vain yhden ainoan maalauksen ja eli täysin veljensä Theo-tuen varassa kärsien vakavista mielenterveysongelmista.
Van Gogh oppi kanavoimaan kaiken hylkäämisen, yksinäisyyden ja sisäisen tuskansa suoraan väreihin ja pensselinvetoihin. Hän ei maalannut miellyttääkseen ostajia tai kriitikoita, vaan puhtaasta tarpeesta ilmaista tunnetta. Vaikka ”voitto” tuli vasta hänen kuolemansa jälkeen, hänen perintönsä opetti koko maailmalle, että taiteen arvo ei mitata sen hetkisessä kaupallisessa suosiossa, vaan sen kyvyssä koskettaa ihmisen sielua.
Vera Wang tunnetaan nykyään maailman kuuluisimpana hääpukujen suunnittelijana, mutta muotisuunnittelu oli hänen elämässään vasta kolmas vaihtoehto suurten epäonnistumisten jälkeen. Wang harjoitteli koko nuoruutensa taitoluistelijana, mutta epäonnistui pääsemään Yhdysvaltain olympiajoukkueeseen. Tämän jälkeen hän siirtyi muotilehti Voguen toimittajaksi, mutta 15 vuoden työn jälkeen hänet jätettiin valitsematta päätoimittajaksi, mikä oli hänelle valtava urakriisi. Wang oli 40-vuotias – muotialalla ”ikäloppu” aloittamaan alusta – kun hän päätti hyödyntää kaiken urheilu-urallaan oppimansa kurinalaisuuden ja Voguen vuosina karttuneen silmän visuaalisuudelle. Hän tajusi hääpukumarkkinoilla olevan aukon suunnitellessaan omia häitään. Wang oppi, että unelman kuoleminen tai urajumi voivat olla tönäisyjä juuri sille polulle, jolle todella kuuluu.