Kalligrafiakurssillamme paneudutaan tänä syksynä Italic-kirjoitustyyliin ja värioppiin. Italic on minulle ennestään tosi tuttu, juuri sillä tyylillä olen kauan sitten ”vuonna kirves ja kuokka” aloittanut kalligrafian harrastuksen, niinkuin moni muukin varmaan. Sen jälkeen olen päässyt hiomaan sitä useammankin ammattikalligrafin opastuksessa ja vaativammilla kursseilla, mutta kalligrafiainnostuksessani on ollut pitkä, yli kymmenen vuoden tauko, kunnes joskus vasta joskus reilu vuosi sitten palasin kursseille. Onneksi en ollut hävittänyt ihan kaikkia teriäni ja eräs ihana kalligrafiaystävä lahjoitti minulle välineitä, joten pääsin taas hyvin alkuun.
Vaikka kalligrafia on tosi lähellä sydäntäni, niin aion ottaa sen harrastuksen kohtalaisen leppoisana ajanvietteenä, tällä kertaa ilman suuria tavoitteita. Saa nähdä, kuinka siinä sitten lopulta käy. Minullahan pn meneillään muitakin kursseja ja projekteja, joten en voi antautua sille ihan täysillä. Viime keväällä opettelin kurssilla hiusterällä Emiline -tyyliä, joka oli minulla uutta ja haastavaa, ja olin hieman epäileväinen kalligrafiainnostukseni jatkuvuudesta. Ensimmäiset kerrat nyt tällä kertaa Italicin parissa ovat sujuneet paljon paremmin kuin odotin. Pessimistinä odotin jotain katastrofia, ettei suju ollenkaan ja petyn. Näköjään olen Italic´ia niin paljon joskus vääntänyt, ettei kaikki ole unohtunut, se (käden)liike siihen tulee vielä jostain lihas/aivo-muistista melkein kuin itsekseen. Toki korjaamista on ja harjoittelua vaaditaan, jos aikoo kehittyä, mutta niinkuin sanoin, tarkoitus on nyt vaan nauttia siitä, miten muste juoksee terästä paperille.
Jatkoa tekstiin tulossa pian…